Norjan kruununprinssi pelasti viisi merihädästä
Norjan kruununprinssi Haakon on ollut mukana pelastamassa viisi merihätään joutunutta ihmistä Kristiansandissa, Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo. Turmaan joutuneiden vene kaatui vuonossa. He osallistuivat Tall Ships Race -veneilytapahtumaan. yle.fi |
Puolueilla vähän vaalilupauksia harmaasta taloudesta
Puolueilla ei juuri ole konkreettisia vaalilupauksia harmaan talouden torjunnasta. Erityisesti rakennusalalla rehottavat väärinkäytökset ovat puhuttaneet kevään ja kesän aika tiiviisti. Selkein linja on vasemmistopuolueilla, jotka ajavat lisää valvontaresursseja työsuojeluviranomaisille. yle.fi |
Tampereella pääsee selviämishoitoasemalta suoraan katkaisuhoitoon
Tampereen kaupungin alkoholiongelmaisille perustama selviämis- ja katkaisuhoitoasema Selkis on toiminut Hatanpäällä runsaan vuoden. Se toimii uudenlaisella toimintamallilla, joka on saanut asiakkailta runsaasti hyvää palautetta. Asiakas pääsee halutessaan suoraan selviämishoitoasemalta saman katon alla sijaitsevaan katkaisuhoitoon. Tämä auttaa monen alkoholiongelmaisen hoitoon hakeutumista, kun ei tarvitse odottaa hoitopaikkaa. tampere.fi |
Nokia Water Utility Employee Faces Charges of Involuntary Manslaughter
The police investigation into the contamination of the municipal water system of the town of Nokia has been completed. An employee of the local water utility is under suspicion of two counts of involuntary manslaughter in the case dating back to late 2007. The matter is to be taken up by Pirkanmaa regional prosecutors later this week. yle.fi |
Canadian Women Take Gold in Hockey Final
Shannon Szabados stopped all 28 American shots and Marie-Philip Poulin scored twice in a 2-0 victory. nytimes.com |