Otto Wille Kuusisen perintö esille Petroskoissa
Kuuluisan suomalaiskommunistin Otto Wille Kuusisen perintö on ainakin osittain tulossa päivänvaloon Karjalan tasavallan pääkaupungissa Petroskoissa. Yleisön nähtäville aiotaan asettaa Kuusiselle kuuluneita tavaroita, jotka ovat olleet piilossa lähes 50 vuoden ajan. yle.fi |
Metsä Tissue Cutting 117 Jobs
Metsä Tissue is to cut up to 117 jobs in North Ostrobothnia and transfer some production to Germany. yle.fi |
Vanhasta kuullaan jääviysasiassa ensi viikon torstaina
Entinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on ilmoittanut tulevansa perustuslakivaliokunnan kuultavaksi ensi viikon torstaina. Valiokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan mahdollisesti teetettävästä poliisitutkinnasta ei ole vielä keskusteltu. Valiokunta haluaa ensin kuulla Vanhasta itseään. yle.fi |
Uuden E10-bensiinin hinta selviää syksyn aikana
Öljyala rauhoittelee vuodenvaihteen bensamuutoksiin havahtuneita autoilijoita. Uusi E10 -laatu korvaa nykyisen 95-oktaanisen bensan muutaman kuukauden päästä. Kaikkiin autoihin saa bensaa muutoksen jälkeenkin, mutta sopiva polttoaine on tarkistettava mallikohtaisesti. yle.fi |
Ranskassa taas rajuja mielenosoituksia
Ranskassa hallituksen kaavailemaa eläkeuudistusta vastustetaan jälleen lakoin ja mielenosoituksin. Lakot ovat haitanneet liikennettä ja kolunkäyntiä. Naamioituneet mielenosoittajat ovat sytyttäneet tulipaloja ja ottaneet yhteen poliisin kanssa ympäri maata. yle.fi |