Yrittäjien mitta täyttyi Eerikinkadun seksikauppaan
Helsingin Eerikinkadun yrittäjät haluavat kitkeä seksikaupan kadultaan. Ruokaravintola Kitchiä Eerikinkadulla pitävä Kalle Savén kertoo, että yrittäjät aikovat lähestyä asiassa sekä virkavaltaa että poliitikkoja. yle.fi |
Kiviniemi Meets with Merkel
Finland’s Prime Minister Mari Kiviniemi and German Chancellor Angela Merkel held a round of talks in Berlin on Wednesday. Both sides expressed their agreement on key issues facing the European Union. yle.fi |
Yle selkeyttää rakennettaan
Ylen hallintoneuvosto päätti yhtiön hallituksen esityksen mukaisesti Yleisradion organisaatiorakenteen muuttamisesta kokouksessaan torstaina. Yhtiö aloittaa yt-neuvottelut, mikäli työntekijöiden toimenkuvat muuttuvat merkittävästi. yle.fi |
Eduskunnassa kiihkeä keskustelu jätevesiasetuksesta
Eduskunnassa on käyty kiihkeätä keskustelua kohua aiheuttaneesta jätevesiasetuksesta. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) syytti välikysymyksen tekijöitä kansalaisten pelottelusta. Oppositio muistutti jätevesikapinallisia löytyvän myös hallituksen omista riveistä. yle.fi |
Toimi oikein tulipalossa
Joulukuussa kynttilät, tuikut, ulkoroihut ja tulentekovälineet aiheuttavat taas lukuisia tulipaloja, jotka voitaisiin huolellisella tulen käsittelyllä välttää. Jos vahinko kuitenkin sattuu, osaatko toimia oikein tulipalossa. tampere.fi |