Teiskoon ei kansallispuistoa, keskeisin ongelma valtion maanomistuksen puute
Tampereen kaupungin työryhmä on selvittänyt pormestarin päätöksellä kansallispuiston perustamisen edellytyksiä kaupungin omistamissa Teiskon alueen retkeilymetsissä. Selvityksen mukaan kaupungin retkeilymetsiksi tarkoitetut alueet eivät täytä kansallispuistolle asetettuja pinta-ala- ja luonnonsuojelukriteerejä. tampere.fi |
Biden ja Gates saattelivat uuden Irak-operaation alkutaipaleelleen
Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on järjestetty seremonia, joka symboloi Yhdysvaltain taistelujoukkojen poistumista maasta ja turvallisuusvastuun siirtämistä irakilaisille. Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden ja puolustusministeri Robert Gates osallistuivat tilaisuuteen, jossa myös Yhdysvaltain Irakin-joukkojen komentaja vaihtui. yle.fi |
Suomeen maailman tiukin tupakkalaki
Suomessa on perjantaista alkaen maailman tiukin tupakkalaki. Lain tavoitteena on tupakan käytön loppuminen. Uudella lailla pyritään ehkäisemään erityisesti lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista. yle.fi |
Ruotsi myymässä TeliaSoneran ja Nordean
Ruotsin hallitus on esitellyt budjettiesityksensä. Valtio harkitsee osuuksiensa myymistä Nordeasta ja TeliaSonerasta sekä valtion kokonaan omistamasta asuntorahoittaja SBAB:sta. yle.fi |
Tampereen Vesi haastaa osallistumaan joulukorttirahoilla hyväntekeväisyyteen
Tampereen Vesi haastaa taas perinteiseen tapaan vesihuoltolaitokset ja Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) yhteistoimintajäsenet lahjoittamaan joulukortteihin varatut rahat hyväntekeväisyyteen. tampere.fi |