Suomalaiset ilahtuivat maailman parhaan tittelistä
Tieto Suomen sijoittumisesta amerikkalaisvertailussa maailman parhaaksi maaksi on herättänyt hämmentynyttä mielihyvää kansalaisten joukossa. Viikkolehti Newsweekin selvityksessä Suomi päihitti muut maat etenkin tehokkaan ja laadukkaan koulutusjärjestelmän ansiosta. yle.fi |
Tampereen kaupunkiseudun uuden kuntalaisportaalin toimittajaksi Gofore Oy
Tampereen kaupunki on käynnistänyt Kuntalaisportaali-projektin, jonka tavoite on koota kuntalaisille tarjottavat sähköiset palvelut samalle tekniselle alustalle vuoden 2011 aikana. Kaikkiin sähköisiin palveluihin tulee uudessa kuntalaisportaalissa pääsemään yhdellä kirjautumisella. Tällä hetkellä Tampereen palvelut ovat hajautetusti eri palvelimilla ja vaativat siten oman kirjautumisen. tampere.fi |
Japanilaissuomalaisia äänimaisemia koto- ja kantelekonsertissa Tampereella
Voimakkaita tunteita ja tarinoita sisältävää musiikkia voi kuulla Vanhalla kirjastotalolla Tampereella torstaina 30.9.2010 klo 18.30. Japanilaissuomalaisia äänimaisemia loihtivat kanteletaiteilija Eva Alkula Suomesta ja kototaiteilija Tomoya Nakai Japanista. Konsertin järjestää Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut. tampere.fi |
Snowfall Moving into Southern Finland Thursday
A low pressure area moving over southern and central parts of the country on Thursday may bring up to 15 centimetres of snow, reports the Finnish Meteorological Institute. yle.fi |
Parliament Launches Men’s Network
Parliament’s Men’s Network held its inaugural session on Tuesday. MPs behind the group say they want the male point of view to figure more prominently in gender equality issues. yle.fi |