Liikenneturva haluaa värikkäämpiä motoristeja
Liikenneturva on huolissaan motoristien ja mopoilijoiden huonosta näkyvyydestä liikenteessä. Motoristin paras henkivakuutus on selkeästi maastosta ja liikennevirrasta erottuva ajovarustus. yle.fi |
Työttömille nuorille järjestetään tekniikan alan työ- ja koulutuskokeilu
Tamperelaisille 20 – 29-vuotiaille työttömille nuorille järjestetään tekniikan alan työ- ja koulutuskokeilu syksyllä 2010. Heille esitellään kone- ja metallialan, puu- ja pintakäsittelyalan, sähköalan, painoviestinnän ja logistiikan koulutuksia, ja he saavat kokeilla näiden alojen opiskelua työsaleissa. Ryhmään valitaan 15 nuorta soveltuvuushaastattelun perusteella. Aiheesta järjestetään infotilaisuus Tampereen ammattiopistolla 14. syyskuuta kello 12. Tilaisuuteen on ennakkoilmoittautuminen 12. syyskuuta mennessä. tampere.fi |
Maahanmuuttajia tarvitaan sotilastulkeiksi kriisinhallintaoperaatioihin
Atalanta-operaatioon Somaliaan yritetään palkata armeijan käyneitä, somaliaa taitavia miehiä tai naisia, koska sotilastulkkien on todettu lisäävän omien joukkojen turvallisuutta. Tänä vuonna sata somalia on astunut asepalvelukseen. Tulkkaustaitojen lisäksi sotilastulkin on osattava myös käsitellä aseita. yle.fi |
Koeputkihedelmöityksen kehittäjälle lääketieteen Nobel
Koeputkihedelmöityksen kehittäjä, fysiologian tutkija Robert Edwards on saanut tämänvuotisen Nobelin lääketieteen palkinnon. 85-vuotiaan britin työ johti maailman ensimmäisen koeputkilapsen syntymään vuonna 1978. yle.fi |
How Much Stuff Does One Person Need?
Finland's National Consumer Research Centre has calculated how much "stuff" an average person needs to get along in the world these days. It found that, for example, a single man under 45 requires 260 different products or services to have a "reasonable" lifestyle. Among the essentials are a cell phone and a computer. yle.fi |