Juvankadulla ja Tiiliruukinkadulla katutöitä viikolla 31
Kaukajärvellä paikataan 2.8.2010 alkavalla viikolla Juvankatua välillä Ojavainionkatu – Ruskontie. Samalla viikolla tehdään katutöitä keskustassa Tiiliruukinkadulla välillä Hämeenpuisto – Koulukatu. tampere.fi |
Auttaa voi myös shoppaillessa
Punaisten keräyslippaiden kanssa kulkevat SPR:n vapaaehtoiset ovat tuttu näky luonnonkatastrofien jälkeen. Avustusjärjestöt kehittävät kuitenkin jatkuvasti myös uusia keinoja kerätä rahaa. Roponsa voi lahjoittaa vaikka vaateostoksilla. yle.fi |
Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi erikoissairaanhoidon uuden toimintamallin
Erikoissairaanhoito organisoidaan neljän palvelunlinjan mukaisesti. Tavoitteena on aloittaa uudella toimintamallilla ensi vuoden alussa. Toimintamalli perustuu organisaatioon, jossa sairaala organisoidaan neljään palvelulinjaan:1) sisätautien hoitolinja, 2) neurologinen hoitolinja, 3) yleislääketieteen ja geriatriapotilaan hoitolinja ja 4) leikkaustoiminta tampere.fi |
Valiokunta ratkaisee Vanhasen vaalirahatutkinnan tiistaina
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on päättänyt asiantuntijakuulemiset entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) jääviysepäilystä. Valiokunta ratkaisee tiistaina, siirretäänkö asia poliisitutkintaan vai jääkö asia sikseen. Viimeisenä valiokunnan kuultavana oli valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. yle.fi |
Aviation Strike Ends
The aviation strike ended late Tuesday evening when parties to the contract dispute accepted a mediation proposal tabled by National Labour Conciliator Esa Lonka. Finnair says that flight services will return to normal during the day on Wednesday. yle.fi |