Tv-juontajan chilinmaistelusta tuli netti-ilmiö
Ylen Aamu-tv:n juontajan Nicholas Wancken chilinsyöntiä esittävästä videosta on tullut pienoinen nettihitti. Video keräsi muutamassa tunnissa julkaisemisensa jälkeen kymmeniä tuhansia katsomiskertoja YLE Areenassa ja YLE Uutisten nettisivuilla, mikä on poikkeuksellisen paljon. yle.fi |
Kiviniemi: Pienet summat eivät aiheuta esteellisyyttä
Pääministeri Mari Kiviniemen mielestä vaalituki ei aiheuta esteellisyyttä päätöksenteossa, jos rahoitus on kerätty pienistä summista. Kiviniemi toisti YLE Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla kantansa, että hän ei aio avata vaalirahoitustaan eikä vaaliseminaariensa osallistujalistoja. yle.fi |
Kotoiset KirjaHetket Metsossa esittelevät suomalaisuutta
Puolen tunnin KirjaHetket pääkirjasto Metsossa käynnistyvät jälleen. KirjaHetkissä kirjastonhoitajat esittelevät teoksia tietystä aiheesta ja antavat evääksi kirjalistan verran lukuvinkkejä. KirjaHetkiä vietetään tiistaisin 5.10.–9.11. klo 18–18.30. Hetkiin on helppo poiketa, sillä esittelyt pidetään keskellä kirjastoa, pääkerroksen lasiseinäisessä nurkkauksessa lähellä lainausautomaatteja. tampere.fi |
Turpeen varmuusvarastot ammottavat tyhjinä
Kesän turvetuotannosta ei riitä täytettä tyhjinä ammottaviin turpeen turvavarastoihin. Turveteollisuuden mukaan kesän aikana saatiin talteen noin 70 prosenttia tavoitellusta määrästä. yle.fi |
Suomalaisen kulttuurin päivä herättää suurta kiinnostusta
Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut järjestää 2. joulukuuta Suomalaisen kulttuurin päivän Vapriikin auditoriossa. Tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti maahanmuuttajille, mutta avoin myös muille aiheesta kiinnostuneille. Suuren kiinnostuksen takia ennakkoilmoittautumiset tilaisuutta varten ovat kuitenkin jo täynnä. tampere.fi |