Joulusesonki alkoi jo Britanniassa
Britanniassa perinteikäs tavaratalo Selfridges on aloittanut joulumyynnin. Tavaratalon mukaan sesongin mukaiset tuotteet – joulukoristeet ja -valot – on otettu myyntiin asiakkaiden toiveesta jo nyt, vajaat 150 päivää ennen h-hetkeä. yle.fi |
Hätätiedote ajaa uutisten tai elokuvan edelle
Kansalaiset suhtautuvat ristiriitaisesti viranomaisten hätätiedotteisiin radiossa ja televisiossa. Tiistai-iltana puoli yhdeksän jälkeen tv-ruudussa pyörinyt hätätiedote sai monen katsojan soittamaan Ylen katsojapalautteeseen kiukkuisena. Toisaalta yksi kesän hätätiedote sai kansalaiset ryntäämään karhun perään. yle.fi |
Aung San Suu Kyi saattaa päästä vapaaksi
Burman sotilasjuntan kotiarestissa pitämä oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi saatetaan vapauttaa marraskuussa. Mahdollisesta vapauttamisesta kertoi ranskalainen uutistoimisto AFP nimettömiin lähteisiin viitaten. Rauhannobelisti on ollut kotiarestissa lähes 20 vuotta lyhyitä taukoja lukuun ottamatta. yle.fi |
LIVE: Suomi - Unkari minuutti minuutilta
Suomen jalkapallomaajoukkueen tuskainen taival sai jatkoa EM-karsinnan kotiavauksessa. Unkari voitti viime hetken maalin turvin 2-1. Pelitapahtumia seurattiin tällä sivulla minuutti minuutilta. yle.fi |
Tampereen Veden uusi asiakaslehti Vesitehras jaetaan koteihin viikonloppuna
Tampereen Veden uusi tiedotuslehti Vesitehras jaetaan kaikkiin tamperelaisiin koteihin ensi viikonloppuna. Ensimmäisestä numerosta voi lukea muun muassa veden matkasta Roineesta koteihin ja edelleen jäteveden puhdistamolle ja muuta mielenkiintoista asiaa vedestä. Julkkishaastattelussa on Janne Ojanen. tampere.fi |