Kaukajärvellä yritettiin päästä vanhusten koteihin esiintymällä kotihoidon työntekijänä
Tampereen kaupungin kotihoidon työntekijänä esiintynyt nuorehko nainen yritti päästä viime sunnuntaina vanhuksen asuntoon Kaukajärvellä. Huijausyritys ei onnistunut, sillä tarkka asiakas kiinnitti huomiota siihen, että kotihoidon kanssa ei ollut sovittu käyntiä tuona ajankohtana. Asiakas vaati saada nähdä henkilökortin, jolloin kotihoidon työntekijäksi tekeytynyt poistui. tampere.fi |
Internet pudotti lääkärit jalustalta
Internetistä hankittu tieto on tehnyt potilaista aiempaa oma-aloitteisempia. Tutkimuksen mukaan yli puolella vastaanotolle tulevista potilaista on vahva ennakkokäsitys siitä, mikä heitä vaivaa ja millaista hoitoa heille pitää määrätä. yle.fi |
Tampereen päivä juhlistaa tulevaa viikonvaihdetta
Tampereen kaupunki aloittaa perustamispäivänsä juhlimisen perjantaina 1. lokakuuta 2010, ja juhlat kestävät koko viikonlopun. Kaupunki viettää tänä vuonna 231-vuotispäiväänsä erilaisin tapahtumin. tampere.fi |
Turkin presidentti soimaa EU:ta näkemyksen puutteesta
Turkin presidentin Abdullah Gül syyttää EU:ta Turkin jäsenyysneuvottelujen hitaudesta. Gülin mukaan unionilta uupuu näkemys Turkin EU-jäsenyydestä. yle.fi |
Onko öljysäiliösi kunnossa?
Tällä viikolla postitetaan öljylämmitteisiin pirkanmaalaistalouksiin tiedote, jossa kehotetaan kiinnittämään huomiota öljysäiliöiden kuntoon. Saatekirje kannattaa lukea huolellisesti, sillä kirjeen saajan ei välttämättä tarvitse ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin asian suhteen tampere.fi |