Finncomm Cutting Back Domestic Network
The Finnish airline Finncomm is cancelling several of its domestic routes, reports the daily Helsingin Sanomat on Saturday. yle.fi |
Suomen miehet nujersivat Ruotsin
Suomen miehet nujersivat Ruotsin 214-195 yleisurheilumaaottelussa Helsingissä. Suomen naiset kärsivät selkeän tappion 182-226. Tero Pitkämäki (keihäs), Eemeli Salomäki (seiväs) ja Jonathan Åstrand (200 metriä) juhlivat lajiensa voittoja. yle.fi |
Japanilaissuomalaisia äänimaisemia koto- ja kantelekonsertissa Tampereella
Voimakkaita tunteita ja tarinoita sisältävää musiikkia voi kuulla Vanhalla kirjastotalolla Tampereella torstaina 30.9.2010 klo 18.30. Japanilaissuomalaisia äänimaisemia loihtivat kanteletaiteilija Eva Alkula Suomesta ja kototaiteilija Tomoya Nakai Japanista. Konsertin järjestää Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut. tampere.fi |
John Lennon täyttäisi 70 vuotta
Lauantaina maailma muistaa John Lennonin 70-vuotispäivää. Päivää vietetään konsertein, taidenäyttelyin ja julkistamalla koko Lennonin soolotuotanto remasteroituna uudelleen. Kuten Lennonin elinaikanakin, myös nyt ohjat ovat tiukasti lesken Yoko Onon käsissä. yle.fi |
Parliament Launches Men’s Network
Parliament’s Men’s Network held its inaugural session on Tuesday. MPs behind the group say they want the male point of view to figure more prominently in gender equality issues. yle.fi |