Nokian Tyres Exceeds Expectations, Outotec Disappoints
Tyre manufacturer Nokian Tyres released better-than-expected results for the second quarter on Thursday. Meanwhile mining company Outotec's profits fell short of analysts' predictions. yle.fi |
YLE Uutiset kiistää Moskovan-avustajansa väitteet
YLE Uutiset kiistää väitteet, joiden mukaan kokoomuksen painostus olisi johtanut yhtiön Venäjän-avustajan Antero Eerolan sopimuksen loppumiseen. Uutispäätoimittaja Jouni Kemppaisen mukaan syynä olivat Eerolan toiminnasta aiheutuneet turvariskit. yle.fi |
Oulun räjähdys uhkasi levitä putkia pitkin
Oulun Nuottasaaren teollisuusalueella keskiviikkona sattuneessa räjähdyksessä oli todellisen suuronnettomuuden vaara. Nyt epäillään, että korjattavana olleeseen säiliöön pääsi räjähtävää kaasua putkea pitkin viereisestä säiliöstä. Räjähdys olisi voinut levitä putkia pitkin muihin säiliöihin. yle.fi |
Areena näyttää jo nyt Ylen uuden draamasarjan jaksoja
Maanantaina aloittava uusi Ylen draamasarja Uusi päivä näkyy ja kuuluu tv:n lisäksi YleX:ssä, netissä ja sosiaalisessa mediassa. Sarja tuo ruutuun konkarien lisäksi paljon tuoreita tv-kasvoja. Kolme ensimmäistä jaksoa voi katsoa jo nyt Areenassa. yle.fi |
Final Screening Begins for Antipiracy Mission
Testing has begun for applicants seeking to sign on for the Finnish Navy's crew in Operation Atalanta, the European Union's antipiracy mission off the coast of Somalia. Finland is to dispatch the mine vessel Pohjanmaa to escort ships bringing food aid to Somalia in the Gulf of Aden, an area that has been plagued by pirates. yle.fi |