Lääkäri ei valvonut löylyn MM-kilpailijoita
Heinolan MM-löylyissä ei ollut viikonloppuna lainkaan lääkäriä paikalla. Tapahtumassa kilpailijoiden vointia seuraamassa oli pelastussuunnitelman mukaisesti kaksihenkinen, hoitotasoinen ensiapupäivystys, jonka kaupunki oli hankkinut ostopalveluna. yle.fi |
Finnair Acquires 20 Percent of Finncomm
Finnair signed an agreement on Thursday to buy a 20 percent stake in Finnish Commuter Airlines (FCA) for 10 million euros. FCA is a subsidiary of Finncomm. yle.fi |
Eurooppalaisnuoret purkavat vihan puukotuksilla
Nuorten keskinäisessä väkivallassa Euroopassa kuolee vuosittain 15 000 nuorta. Väkivalta - ja etenkin puukotukset , - ovat kolmanneksi yleisin nuorten ja nuorten aikuisten kuolinsyy, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO selvityksessään. yle.fi |
Raha-auton ryöstäjille miljoonasaalis Bosniassa
Rahankuljetusauton ryöstäjät ovat saaneet miljoonien eurojen saaliin Bosnia-Hertsegovinassa. Rahasummaa ei ole julkistettu, mutta paikallisten tiedotusvälineiden mukaan saalis oli ainakin neljä miljoonaa euroa. yle.fi |
Tervettä viihdettä, kulttuuria ikä kaikki
Televisiosta tuttu tohtori Kiminkinen kertoo terveistä ja reippaista elämäntavoista perjantaina 22.10. klo 19.00 Sampolan juhlasalissa. Mukana trubaduuri Aimo Kokkola. tampere.fi |