Sade piiskaa Ruotsia
Ruotsiin odotetaan rankkoja sateita lauantai-illan ja sunnuntain aikana. Vettä arvioidaan satavan jopa 50 mm vuorokauden aikana. Sadealue liikkuu Tukholman yli kohti Pohjois-Ruotsia. yle.fi |
Egyptissä pidätetty virkamiehiä van Goghin varastetun maalauksen vuoksi
Egyptin poliisi on pidättänyt kulttuuriministeriön taideosaston johtajan ja alempia virkamiehiä laiminlyöntien vuoksi. Vincent van Goghin Unikonkukkia-maalaus varastettiin lauantaina kairolaisesta taidemuseosta. yle.fi |
Tutkimus: Taidekaari vaikuttaa opetukseen
Tanssinopettaja Satu Sihvoin on tehnyt kandidaatintutkielman, jossa hän tutki Tampereen kaupungin Taidekaari-kulttuurikasvatusohjelman vaikuttavuutta. Näkökulma on tanssitaiteen Pääosassa-kokonaisuuteen osallistuneiden 2. luokkien opettajien. tampere.fi |
More Families Struggle Financially
The number of families with children facing poverty and debt has increased significantly in recent years. yle.fi |
Suunnittelujaosto hyväksyi Tampereen Kaupunkiliikenteen jatkamisen liikelaitoksena
Tampereen kaupunginhallituksen suunnittelijaosto päätti maanantaina 18. lokakuuta 2010, että Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen toimintaa kehitetään asiaa pohtineen ohjausryhmän linjausten mukaisesti.[ingressi] tampere.fi |