FT: Saksan pankit pimittivät tietojaan riskitestissä
Talouslehti Financial Timesin mukaan kuusi saksalaispankkia ei kertonut pankkien riskitestissä tarkkoja tietoja valtionlainoistaan. Euroopan pankkivalvojien komitean pääsihteeri Arnoud Vossen sanoo lehdelle, että pankkien kanssa oli sovittu kaikien niiden ulkomaisten vastuiden julkaisemisesta. yle.fi |
Talvisodasta suunnitteilla Hollywood-seikkailuleffa
Tunnettu Hollywood -käsikirjoittaja työstää parhaillaan seikkailuelokuvaa Suomen talvisodasta. Käsikirjoittaja ja ohjaaja Chuck Pfarrer toivoo, että Winter Wolf -nimellä kulkeva hanke olisi elokuvateattereissa jo parin vuoden sisällä. Asiasta lisää illan Ajankohtaisessa kakkosessa, TV2 kello 21.00 yle.fi |
Sorilanjoen valuma-alueen ja Laalahden veden tilaa selvitettiin
Sorilanjoen, Laalahden sekä niihin laskevien ojien vesien laatu onhuolestuttanut alueen paikallisia asukkaita pitkään. tampere.fi |
Väistämisvelvollisuus muuttuu Turtolankadun ja Hepolamminkadun liittymässä
Hervannassa muutetaan väistämisvelvollisuutta Turtolankadun jaHepolamminkadun risteyksessä, josta poistetaan kärkikolmioTurtolankadulta tulevilta. Järjestelyllä parannetaan Turtolankadunsuunnasta tulevan ajoneuvoliikenteen sujuvuutta. tampere.fi |
Tougher Driving License Rules on the Cards
The government is seeking stricter rules for driving licenses. Under its proposal, a regular personal driver's license would only be valid for 15 years, while lorry drivers' license would have to be renewed every five years. yle.fi |