Remonttivirheet lisääntyneet rajusti
Virheet ja epäonnistumiset remonttitöissä ovat lisääntyneet huimasti. Kuluttajaoikeusneuvonnan remonttivalitukset ovat lisääntyneet yli kolmanneksen viime vuodesta. yle.fi |
Sosiaalinen sirkus -seminaari 24.-26.9.2010 Tampereella
Seminaarissa keskustellaan sosiaalisen sirkuksen opettajuudesta sekä terminologiasta. Seminaarista saa käytännön eväitä sosiaalisen sirkuksen työhön. Myös hankkeen toiminta tulee tutuksi. Puhujavieraiksi ja kouluttajiksi kutsutaan suomalaisia ja kansainvälisiä asiantuntijoita. tampere.fi |
Lehtomäki tuohtui Talvivaara-kohusta
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) on tuohtunut perheensä osakkeista kaivosyhtiö Talvivaarassa syntyneestä kohusta. Ministeri kertoo pyrkineensä edistämään avoimuutta kertomalla Talvivaara-kytköksistään. Lehtomäen perheen osakeomistusten arvo Talvivaara-kaivosyhtiössä kohoaa satoihintuhansiin euroihin. yle.fi |
Fox News: Terroristien iskukohteina mm. Eiffel-torni ja Britannian kuningasperhe
Yhdysvaltain turisteille antama varoitus Eurooppaan kohdistuvasta terroristi-iskun uhasta koskee Fox News -uutiskanavan mukaan Pariisin ja Berliinin tunnettuja maamerkkejä. Kanavan lainaamien tiedustelulähteiden mukaan suunniteltuja iskukohteita olivat ainakin Eiffel-torni ja Notre Damen katedraali Pariisissa sekä tv-torni, luksushotelli ja keskusrautatieasema Berliinissä. yle.fi |
Overtime Ban Hampers Postal Deliveries
Thousands of households did not receive their mail on Wednesday due to an overtime ban by postal workers. The postal firm Itella says there may also be distribution problems on Thursday. yle.fi |