Lähi-idän rauhanneuvottelut käynnistetään jälleen
Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton kutsuu Lähi-idän osapuolet uusiin, suoriin rauhanneuvotteluihin. Neuvottelujen välittäjät toivovat, että sopimus palestiinalaisvaltion perustamisesta saadaan aikaan vuoden kuluessa. yle.fi |
Hallitusrintama näyttää lyövän selvästi punavihreät Ruotsin vaaleissa
Keskustaoikeistolainen hallitusrintama on voittamassa Ruotsin valtiopäivävaalit ovensuukyselyjen mukaan, mutta se näyttää jäävän vaille parlamenttienemmistöä. Äärioikeistolainen ruotsidemokraatit näyttää ylittävän äänikynnyksen ja nousevan jopa vaa´ankielen asemaan tulevilla valtiopäivillä. yle.fi |
Tampereen kaupunkiraitiotien alustavan yleissuunnitelman tekijä valittiin
Tampereen kaupunkiraitiotien ensimmäisen vaiheen alustavan selvitystyön suunnittelijaksi on valittu Ramboll Finland Oy. Lokakuussa aloitettava selvitystyö valmistuu ensi kevään aikana. tampere.fi |
Moskovalaiset protestoivat ökyautoilijoita vastaan sinisillä ämpäreillä
Joukko moskovalaisia järjesti lauantaina protestin vastustaakseen rikkaita autoilijoita, jotka pääsevät liikenneruuhkien läpi autoon lisättyjen sinisten vilkkuvalojen avulla. Vilkkuvalot ja sireenit on sallittu valtion korkea-arvoisille virkamiehille, mutta nyt Moskovan rikkaat hankkivat niitä lahjusten avulla. yle.fi |
Joululahja jazzin ystäville
Brian Melvillen skandinaavinen allstar-trio on tulossa viihdyttämään tamperelaisia jazzin ystäviä 2. joulukuuta 2010 Hällä-näyttämölle. Trio muodostuu paitsi huippurumpali Brian Melvinistä myös kahdesta muusta jazzin taitajasta; ruotsalaisesta Filip Augustsonista (basso) ja suomalaisesta Samuli Mikkosesta (piano). tampere.fi |